AI-etiikka ohittaa kysymykset levitettävien välineiden päämäärättömyydestä, kirjoittaa Sara Heinämaa. syventävä Tekoälyetiikan sokea piste 10 MIN
Orpo torjuu opposition kritiikin puolustusministeri Antti Häkkäsen Israelin-matkasta. ajankohtainen Daavidin lingon tähden 2 MIN
Teatterisyksy tarjoaa romaanien dramatisointeja. Teokset eivät ole yhdestä muotista. kulttuuri Sovittajat 3 MIN
Flirttailu alkoi vasemmistoliiton kesäkokouksessa, pakinoi Ilkka Hemmilä. näkökulma Vastakohtien vetovoimaa 2 MIN
Ilman sääntelyä alan yritykset voivat kaapata vaalit tulonlähteeksi itselleen. näkökulma Hanna Wass: Tekoälytaidoista on apua vaaleissa, mutta sääntelyä tarvitaan 3 MIN
Foreign Affairsin mukaan kolme puolustuspolitiikan veteraania arvioi, että Yhdysvaltojen sotilaallinen vetäytyminen Euroopasta on jo alkanut. maailman media Foreign Affairs: Entisen Suomen-suurlähettilään mielestä Trumpin Eurooppa-linja on strateginen virhe 1 MIN
Ville Ahonen on epätavallinen, parhaimmillaan häikäisevä lauluntekijä, Tero Alanko kirjoittaa. levy Arvio: Ville Ahosen lauluissa on varmuutta, ihmettelyä ja maagisuutta 2 MIN
Biologi esitti soiden ennallistamista itärajan panssariesteiksi. Sopivaa suoalaa voi olla jopa 180 000 hehtaaria. Miten on Biologi esitti upottavia panssariesteitä itärajalle – suota jopa 180 000 hehtaaria 2 MIN
Kiina, Venäjä ja Pohjois-Korea yrittävät ottaa kaiken irti Trumpin jäljellä olevasta presidenttikaudesta. suurvallat Analyysi: Kiinalla, Venäjällä ja Pohjois-Korealla on kaksi vuotta aikaa – Trumpin kaudesta yritetään lypsää kaikki hyöty 8 MIN
Britannian pääministeri Andy Burnham inspiroitui Suomen tavasta poistaa asunnottomuutta. asunnottomuus Andy Burnham inspiroitui Suomen tavasta poistaa kodittomuutta – Suomessa ”Suomen ihme” rapautuu 7 MIN
Santeri Kinnunen on Vesa-Matti Loiri Helsingin kaupunginteatterin näytelmässä. teatteri Heikki Kinnusen poika on Vesa-Matti Loiri – Mutta mikä on Loirin perintö? 4 MIN
Yliopistoissa on panostettu opettajien pedagogiseen koulutukseen, Tapio Määttä kirjoittaa. Kolumni Tapio Määttä: Hyvin toteutettu etäopetus voi myös olla pedagogisesti kehittynyttä ja yhteisöllisyyttä rakentavaa 3 MIN
Virolaissyntyinen Kert Kenner teki itsestään viidessä vuodessa ”Suomen halutuimman ja vaikuttavimman myyntivalmentajan”. hän Miksei omakehu haise, Kert Kenner? 9 MIN
Uusi arkkiatri kantaa huolta siitä, että luottamus terveydenhuoltoon rapistuu. hän Onko hoidossa kohtuuden rajaa, Päivi Hietanen? 9 MIN
Sikaruttoon kuolleiden porsaiden löytyminen aloitti spekulaatiot siitä, missä niiden emakko on. maatalous ”Nyt se sitten tuli” 10 MIN
SK:n selvityksen mukaan terapiatakuu ei ole muuttanut juuri mitään. mielenterveys Toistaiseksi utopia 12 MIN
Galleristi Krista Mikkola koki 1980-luvun taidehuuman. Mitä hän toisi tuolta vuosikymmeneltä takaisin? taide Nousu ja laskut 14 MIN
Oikeudessa ei tiettävästi ole annettu tuomioita tapauksissa, joissa poliisi on kiilannut jonkun tieltä. oikeus Mopoturmasta ennakkotapaus 5 MIN
Tuomioistuinten toimivallan kaventuminen on uhka, sanoo KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi. hän Onko oikeusvaltio vaarassa? 8 MIN
Asiantuntijat epäilevät Euroopan unionin kykyä sopia enää uusista Venäjä-pakotepaketeista. Sillä ei välttämättä ole merkitystä. pakotteet Kaasutankkerin kokoinen poikkeus 5 MIN
Tällä viikolla puhumme siitä, miksi velkajarru lipsuu jo. Entä mitä suomalaiset voivat oppia Ruotsin vaalituloksesta? Politiikan viikko Miksi velkajarru lipsuu jo? – Kuuntele Politiikan viikko -podcast 3 MIN
Entiset avustaja ja suurlähettiläs ovat erimielisiä siitä, miksi pääministeri Marinin tapaamisia oli vaikea järjestää. diplomatia Kirjaväite: Suurlähettiläs oli haluton järjestämään pääministeri Marinille tapaamisia Yhdysvalloissa – lähettiläs kiistää 4 MIN
Kanadan ja EU:n liittolaisuudessa keskeinen avoin kysymys on, miten pitkälle yhteiset intressit riittävät. Euroopan unioni Analyysi: Uutiset Kanadan ja EU:n tiivistyvistä suhteista ovat pr-voitto unionille 4 MIN
Keskustan markkinoima ”jättiuudistus” jäi ylisanoja vähäisemmäksi ja osin epäselväksi. hallinto Keskusta siirtäisi valtion tehtäviä kunnille ja alueille – säästövaikutus jää epäselväksi 4 MIN
Ruotsin kannattaisi katsoa hallitusneuvotteluissa mallia Suomesta, sanoo Göteborgin yliopiston professori. Ruotsi Ruotsin kannattaisi katsoa hallitusneuvotteluissa mallia Suomesta, sanoo Göteborgin yliopiston professori 4 MIN
Suomi lähti mukaan Ranskan ydinpelotteeseen. Vasemmistoliitto vastustaa sitä. ydinaseet Suomi lähti mukaan Ranskan ydinpelotteeseen – ydinasepolitiikka on muuttunut nopeasti 4 MIN
Hallitus käynnistää selvityksen yrittäjien eläkemaksujen rahastoinnista. Hyvä selitys Yrittäjien eläkkeisiin halutaan oma rahasto, jonka he itse maksavat – nyt valtion menot 600 miljoonaa vuodessa 2 MIN
Putinille puhuminen hyödyttäisi vain Venäjän propagandaa, Halla-aho sanoo. politiikka Marinin eronpyyntö ei ollut perusteltu, Halla-aho sanoo SK:n haastattelussa 4 MIN
Arvofilosofi Antti Kylliäisen mielestä maailma paranee, jos hyveitä opetellaan jo päiväkodissa. hän Mitkä ovat tärkeimmät hyveet? 8 MIN
Opettaja Eenariina Hämäläisen mielestä koulussa pitäisi olla kaikille yhteistä etiikan opetusta. hän Saako opettaja paljastaa arvonsa? 8 MIN
Ekonomisti Tuuli Koivu on yrittänyt ymmärtää Kiinaa yli kahden vuosikymmenen ajan. hän Pitääkö kiinalaisista olla huolissaan? 8 MIN
Annika Saarikko jätti politiikan, rupesi YTHS:n toimitusjohtajaksi ja radikalisoitui. hän Miksi olet radikaali? 8 MIN
Käpy selän alla oli aikansa kohuelokuva, joka muutti Eero Melasniemen ja Kristiina Halkolan elämän. hän Kenen joukoissa seisotte? 9 MIN
Monika Fagerholmin mielestä kenelläkään ei näinä aikoina ole varaa olla epäpoliittinen. hän Miksi kirjailijan pitää ajatella poliittisesti? 8 MIN
Viidakon villit naiset -näytelmässä yleisö esittää studioyleisöä, Päivi Ängeslevä kirjoittaa. teatteri Arvio: Viidakon villit naiset tekee tosi-tv:stä kansankomediaa 2 MIN
Maarit Verronen tuo uusia aineksia synkkiin tulevaisuudenkuviinsa, Virpi Alanen kirjoittaa. romaani Arvio: Maarit Verronen on erinomainen kirjoittaja ja typeryyden kommentoija 2 MIN
Irlantilaisen Flann O'Brienin teos rakentaa oman leikkisän todellisuutensa, Ville Hänninen kirjoittaa. romaani Arvio: Hullu kuningas puussa on nyrjähtäneiden ideoiden juhlaa 2 MIN
Janne Saarikivi on terävimmillään puolustaessaan yliopistoja, Silvia Hosseini kirjoittaa arviossaan. esseet Arvio: Suomalaiset eivät arvosta äidinkieltään, Janne Saarikivi väittää 2 MIN
Anna Kontula selittää ilmastodenialismia Dostojevskin avulla, Tero Alanko kirjoittaa. tietokirja Arvio: Miksi ihmiskunta ei halua pysäyttää ekokatastrofia? 2 MIN
Ne soi sulle -romaani viljelee uskottavasti katujen kieltä, Virpi Alanen kirjoittaa. romaani Arvio: Janne J. Olin jatkaa Kallio-kirjallisuuden rosoista perinnettä 2 MIN
Kira Poutasen esseet ovat nautittavaa lukemista, Silvia Hosseini kirjoittaa. esseet Arvio: Kira Poutanen tuntee Pariisin – ja inhoaa Pariisi-sievistelyä 2 MIN
Marko Maunulan teos on kurkistus Yhdysvaltain sieluun, Teppo Tiilikainen kirjoittaa. tietokirja Arvio: Yhdysvallat on liittovaltio täynnä heimoja ja kulttuurieroja 3 MIN
Into terapiatakuusta vaihtui lupaukseen, joka näyttää auttaneen nuoria lähinnä symbolisella tasolla. Toimitukselta Into terapiatakuusta vaihtui näennäiseen henkselien paukutteluun 2 MIN
Ikoninen Mannerheim tunnettiin viiksistään, mutta nykyiseen Suomen armeijaan ei viiksiä mahdu. Toimitukselta Suomen armeijassa karvat ovat lähes kuoliaaksi vaiettu asia 4 MIN
Hyljettä saa metsästää, mutta sen lihan myynti on kielletty. Yksi syy on, että hylje on niin söpö. Toimitukselta ”Kuinka voit tehdä juttua tuollaisesta aiheesta”, kollegani parahti hylkeenmetsästyksestä 3 MIN
Viron vankiloissa ei ollut vuonna 2024 ainuttakaan alaikäistä. Mitä etelänaapuri tekee oikein? Toimitukselta Toimittajalta: Viro selätti nuorisorikollisuuden pohjoismaisilla opeilla 4 MIN
Kaivoksilta pitäisi vaatia ratkaisuja, jotka oikeasti minimoivat ympäristöhaitat, kirjoittaa Mikko Niemelä. Toimitukselta Toimittajalta: Ympäristöä kunnioittava kaivos ei voi olla kiinni rahasta 3 MIN
Erja Yläjärvi johtaa Helsingin Sanomia. Hän tietää, mikä vie naispomolta uskottavuuden. Toimitukselta Erja Yläjärvi johtaa Helsingin Sanomia ja tietää, mikä vie uskottavuuden 2 MIN
Kultarannassa kansainvälisten vieraiden kannattaisi tentata tiukemmin suomalaisia – ja päinvastoin. Toimitukselta Kultarannassa kansainvälisten vieraiden kannattaisi tentata tiukemmin suomalaisia – ja päinvastoin 4 MIN
Tapasin Tukholmassa pettyneitä poliitikkoja. He kertoivat maasta, jossa lähes kaikista puolueista on tullut vähemmän liberaaleja. Toimitukselta Kannatuksensa kadottanut puolue kertoo tarinan Ruotsista, joka muuttui 2 MIN
Vaalitulokset eivät ole diagnooseja vaan signaaleja, kirjoittaa Matti Kalliokoski. pääkirjoitus Demokratia punnitaan vaalien välissä – ja vaalitulokset eivät ole diagnooseja vaan signaaleja 2 MIN
Ukrainan presidentti on saanut ensimmäisen vakavasti otettavan poliittisen haastajansa. Toimitukselta Toimittajalta: Poliittinen haastaja ja uusi korruptiotutkinta – Zelenskyi on koko ajan ahtaammalla 3 MIN
Euroopan unionin laajentumisesta kiistellään. Avoin eripura on hyödyksi, kirjoittaa Tyyne Karjalainen. näkökulma Tyyne Karjalainen: Euroopan unionin laajentumisesta pitää voida kiistellä 3 MIN
Asiantuntijat ovat sortuneet itsestäänselvyyksiin, kirjoittaa Heikki Pursiainen. media Pisa-tuloksia on selitetty mediassa pinnallisesti – asiantuntijoita ei ole uskallettu haastaa 2 MIN
Kenelle kaupunki kuuluu, kysyvät sähköpyöräileviä turisteja väistelevät kööpenhaminalaiset. näkökulma Kenelle kaupunki kuuluu, kysyvät sähköpyöriä väistelevät kööpenhaminalaiset 3 MIN
Amerikkalaisista yrityksistä moni vastustaa ammattiliittoja. Tesla on ääripäässä, kirjoittaa Roope Uusitalo. näkökulma Roope Uusitalo: Tesla voitti Ruotsissa pitkän lakon, mutta pohjoismaista työmarkkinamallia se tuskin horjuttaa 3 MIN
Lukijan oli liian vaikea kieltäytyä evästeistä. KHO pani sille stopin, kirjoittaa Pauliina Penttilä. media Lukijan oli liian vaikea kieltäytyä evästeistä – KHO pani sille nyt stopin 2 MIN
Kansakunta ei osaa olla yhtä mieltä edes faktoista tai siitä, mitä ne merkitsevät, Marko Maunula kirjoittaa. Kolumni Marko Maunula: Edes 9/11 ei onnistunut yhdistämään kahtia jakautunutta Amerikan kansaa 3 MIN
Emme oikeasti usko kuolevamme. Siksi jatkamme tuhon tiellä, kirjoittaa esseisti Herman Raivio. essee Emme oikeasti usko kuolevamme – ja siksi jatkamme tuhon tiellä 7 MIN
Jussi Hanhivaara kääntyi nuorena juutalaisuuteen ja luki metritolkulla holokaustikirjallisuutta. Hänellä on ehdotus Lähi-idän rauhoittamiseksi. essee Jussi Hanhivaara on juutalainen, ja hänellä on ehdotus Lähi-idän rauhoittamiseksi: yksi valtio, jonka nimi on Palestiina 15 MIN
Ihmisoikeuksia tulisi puolustaa Euroopan oman edun takia, kirjoittaa Tapio Wallenius esseessään. essee Eurooppa voisi tunnustaa, että ihmisoikeudet eivät ole universaaleja – eivät asiantilana, arvoina eivätkä tavoitteina 11 MIN
Tutkijat ovat paisutelleet 1970-luvun taistolaisuuden merkitystä, kirjoittaa Tapio Bergholm. essee Tutkijat ovat paisutelleet 1970-luvun taistolaisuuden merkitystä 10 MIN
Mitä antiikin aika voi opettaa meille Yhdysvaltojen yksinvaltaisesta presidentistä? essee ”Tyranni joutuu luottamaan arvottomiin nöyristelijöihin” – Mitä antiikin aika voi opettaa Trumpista? 11 MIN
Keskustelut päämajan ruokapöydässä todistavat Mannerheimin kielitaidosta. essee Mannerheimin kehno suomen kielen taito on myytti 8 MIN
Syytökset antisemitismistä rapauttavat Israel-keskustelua, kirjoittaa Tuomas Laine-Frigren esseessään. essee Antisemitismiä vai perusteltua Israel-kritiikkiä – kuka määrittelee rajat? 13 MIN
Venäjää ovat hallinneet vuoroin konservatiivit, vuoroin teknokraatit. Miten käy, kun Vladimir Putinin aika päättyy? essee Mitä Putinin jälkeen? – Kremlin vallankahvassa ovat vuorotelleet konservatiivit ja teknokraatit 19 MIN
Miksi velkajarru lipsuu jo? – Kuuntele Politiikan viikko -podcast Tällä viikolla puhumme siitä, miksi velkajarru lipsuu jo. Entä mitä suomalaiset voivat oppia Ruotsin vaalituloksesta? 3 MIN