Loputon mielikuvitus

Arvio: David Foster Wallacen suurteos häkellyttää.

romaani
Teksti
Herman Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Podet sairaalloista kleptomaniaa. Haluat vain varastaa. Sinulla on myös ankara torikammo etkä voi poistua kotoasi. Asut yksin, joten et voi varastaa toiselta. Mitä teet?

David Foster Wallacen maailmassa pattitilanne on sääntö.

Kun amerikkalaisen Wallacen pääteos Infinite Jest ilmestyi vuonna 1996, moni ymmärsi heti kirjan arvon. Sitä myös myytiin paljon, mikä ei ole intellektuaalisen, yli tuhatsivuisen ja suurta keskittymistä vaativan romaanin kohdalla itsestään selvyys. Teos on saanut kulttimaineen, jota vihkiytyneiden piiri pitää yllä. Hypetykselle on kuitenkin katetta.

Matemaattisen fraktaalikuvion mukaan rakennettu romaani sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen. Yhdysvallat on muodostanut Kanadan ja Meksikon kanssa valtioliitto ONANin. Suuryritykset ovat nimenneet kalenterivuosia tuotteidensa, kuten Depend-aikuisvaipan, mukaan.